Esihenkilötyö on tänä päivänä haastavampaa kuin koskaan aiemmin. Vaikka jokaisella aikakaudella on ollut omat johtajuushaasteensa, tämän päivän esihenkilöt kohtaavat samanaikaisesti muun muassa seuraavia haasteita:
- henkilöstön hyvinvoinnin ja työn merkityksellisyyden korostumisen mukanaan tuomat haasteet
- jatkuvan muutoksen ja epävarmuuden
- kasvaneet odotukset työntekijöiltä ja organisaatiolta
- teknologian kehityksen ja digitalisaation tuomat paineet
- hybridityön ja monimuotoisten tiimien johtamisen haasteet.
Näin ollen esihenkilöiltä vaaditaan entistä monipuolisempaa osaamista. On selvää, että esihenkilötyö ei ole enää pelkästään työn tekemisen ohjaamista. Se on valmentamista, empaattista kohtaamista ja jatkuvaa kehittymistä. Se vaatii kykyä ymmärtää ihmisiä, tukea tiimin hyvinvointia ja kehittää omaa sekä tiimin toimintaa jatkuvasti. Joskus esihenkilöstä voi tuntua siltä, että johtaa monimutkaista palapeliä, jonka osaset eivät aina tunnu loksahtavan paikoilleen.
Tervetuloa blogiini! Tässä blogissa käsittelen esihenkilötyön ajankohtaisia haasteita ja tarjoan konkreettisia vinkkejä ja työkaluja, joilla voit kehittää omaa johtamistasi ja tehdä arjestasi sujuvampaa. Tässä ensimmäisessä blogikirjoituksessani jaan ajatuksiani esihenkilötyön kulmakivistä, joiden avulla voit saada parempaan hallintaan oman esihenkilötyösi palapelin.
Tunnista oman esihenkilötyösi kulmakivet
Jokaisella esihenkilöllä on oma johtamistapansa, mutta tietyt peruspilarit auttavat luomaan selkeyttä arkeen. Ennen kuin voit kehittää itseäsi esihenkilönä, on tärkeää tunnistaa oman työsi keskeiset elementit. Ota kuppi kahvia ja vietä hetki pohtiaksesi seuraavia oman työsi peruspilareita.
1. Omat tavoitteet ja suunta
Määrittele itsellesi selkeät tavoitteet. Ilman selkeää suuntaa on vaikeaa tehdä johdonmukaisia päätöksiä. Kysy itseltäsi:
- Mitkä ovat tärkeimmät tavoitteeni esihenkilönä?
- Miten nämä tavoitteet tukevat tiimini ja organisaation menestystä?
- Miten mittaan onnistumistani?
Kun sinulla on selkeät tavoitteet, on helpompaa priorisoida tehtäviä ja suunnata omaa toimintaasi tavoitteellisesti.
2. Arvot ja johtamisfilosofia
Johtaminen ei ole vain tehtävien hoitamista, vaan myös arvojen viestimistä ja esimerkin näyttämistä. Pohdi:
- Millaisia arvoja haluan johtamisessani korostaa ja millainen esihenkilö haluan olla?
- Miten ne näkyvät käytännössä jokapäiväisessä työssäni?
- Vastaavatko arvoni organisaation arvoja ja kulttuuria?
Kun tiedostat omat arvosi, pystyt tekemään päätöksiä niiden mukaisesti ja luomaan luottamusta tiimissäsi.
3. Roolin selkeys ja rajat
Esihenkilönä sinulta odotetaan paljon. Monesti rooli saattaa tuntua venyvän joka suuntaan. Siksi on tärkeää määrittää, mitkä ovat ydintehtäväsi ja missä menevät rajasi. Mieti:
- Mitkä ovat työni tärkeimmät vastuualueet?
- Mitkä tehtävät ovat suoraan yhteydessä yrityksen tavoitteisiin ja tiimini menestykseen? Teenhän pääasiassa niitä asioita, joita varten minut on palkattu, vai vievätkö muut tehtävät liikaa aikaa?
- Mitä asioita voin hallita ja mitkä asiat eivät kuulu päätös- tai vaikutusmahdollisuuksieni piiriin?
Yhdessä kohti parempaa esihenkilötyötä
Millaisia pohdintoja esihenkilötyön kulmakiviin liittyvien kysymyksien kautta syntyi? Jätä kommentti tai ota yhteyttä, niin keskustellaan lisää! Ota myös blogini seurantaan, yhdessä voimme tehdä esihenkilötyöstä helpompaa ja vaikuttavampaa!







